Etsi
OstoskoriOstoskori

Tietoa Bodylabista

Kaikki alkoi vuonna 2003 Sports Nutrition ja fit lifestyle -tuotteiden valikoima pohjoismaisilla markkinoilla oli vähäinen ja laadultaan kaukana siitä, mitä meidän mielestämme piti voida vaatia. Arvelimme, että tuon me voisimme tehdä itse paremmin.

Ajattelimme suuria asioita ja otimme riskejä. Proteiinijauheen tuotanto kasvoi pienestä start-up-yrityksestä aivan uuteen sports nutrition ja fit lifestyle -liigaan.

Voi olla, että omakehu haisee, mutta asian on vain niin, että olemme järjettömän onnellisia tekemästämme matkasta. Olemme ylpeitä ykkössijainnista Tanskassa ja voimakkaasta kasvustamme Norjassa ja Ruotsissa. Ylpeitä siitä, että olemme Pohjoismaiden innovatiivisin maittavien, toiminnallisten urheilutuotteiden, ravinnelisien ja fit lifestyle -tuotteiden valmistaja.

Kesällä 2018 Bodylabin historiaan kirjoitettiin aivan uusi luku. Meistä tuli nimittäin osa Scandzaa, jolla on yli 1 000 työntekijää jakautuneina yli 20 brändiin ja yli 10 tuotantolaitokseen. Näemme suurena tunnustuksena sen, että olemme osa Scandzan tapaista suurta kansainvälistä yritystä.

30 000 tyytyväistä asiakasta

Me Bodylabilla ahkeroimme varmistaaksemme, että laatu ja palvelu ovat huippuluokkaa – ja tämä koskee koko ketjua aina raaka-aineiden hankinnoistamme siihen hetkeen, kun avaat Bodylab-pakettisi ja katsot tuotteitasi ensimmäistä kertaa.

Haluamme tyytyväisiä asiakkaita, ja voimme varmistaa sen ainoastaan työskentelemällä määrätietoisesti laadun, maun ja toimialan parhaan asiakaspalvelun parissa. Yli 30 000 positiivista palautetta Trustpilotissa kertoo hiukan siitä, kuinka pitkälle olemme päässeet.

Sinä. Me. Rakastamme sitä.

Emme olevain sports nutrition- ja fit lifestyle -brändi. Olemme yhteisö. Olemme virtuaalinen treenikaverisi, joka kannustaa kentän laidalta ja antaa sinulle virtuaalisia yläfemmoja aina, kun ylität itsesi. Huomaamme innostuksesi ja juhlimme menestyksiäsi kanssasi. Mutta me haluamme ennen kaikkea inspiroida. Siksi olemme keränneet ikioman tiimimme inspiroivia urheilijoita ja suurlähettiläitä, jotka on valikoitu huolella kulkemaan etummaisina ja näyttämään sinulle tien. Esittelemme joitain fitnessalan suurimmista urheilijoista ja kuuluisista tähdistä, kuten MM-kultamitalistin Jeanette Ottesen ja UFC-tähden Jack ’The Joker’ Hermansson.

Bodylab on nimittäin joukkueurheilu. Eliittiurheilijoiden ja maailmanmestareiden joukkue, mutta myös arkiurheilijoiden ja aloittelijoiden joukkue. Meille kaikille on yhteistä se, että me rakastamme sitä tunnetta, kun endorfiinit kihisevät ihon alla hyvän workoutin jälkeen. Siten me vahvistamme toisiamme.

Bodylab on osa Jordanesia. Kaikki ESG-pyrkimyksiimme ja Norjan avoimuuslakiin ("Åpenhetsloven") liittyvä raportointi tapahtuu Jordanes-tasolla. Kaikki asiaa koskevat tiedot ovat saatavilla osoitteessa jordanes.no.

Saat henkilökohtaisia tarjouksia, proteiinirikkaita reseptejä ja ilmaisia treeniohjelmia, kun tilaat uutiskirjeemme.
Tuote on lisätty ostoskoriin
Ostoskori
Ostoskori0
Aiemmin nähty