Etsi
OstoskoriOstoskori

Hei Bodylab, 

Syön usein iltapalaksi kaurahiutaleita kevytmaidon ja manteleiden kera. Eräs ystäväni kuitenkin sanoi, että ennen nukkumaanmenoa syödyt hiilihydraatit lihottavat, sillä keho ei ehdi kuluttaa niitä yön aikana. Nyt mietin, kannattaako minun lopettaa kaurapuuron syöminen iltaisin ja syödä sen sijaan rahkaa ja manteleita (jotta saisin myös jonkin verran proteiinia ennen nukkumaanmenoa). Mitä mieltä olette? 


Vastaus: 

On yllättävän yleinen luulo, että ennen nukkumaanmenoa syödyt hiilihydraatit lihottaisivat. Mutta ei, hiilihydraatit eivät tee sinusta lihavaa – eivät edes ennen nukkumista. Liika syöminen voi johtaa painon nousuun, mutta ei ole juurikaan viitteitä siitä, että syömisen ajankohdalla tai makroravintoaineiden suhteella yleensä olisi merkitystä rasvan kertymisen kannalta.

Ajattele näin: on yleisesti hyväksyttyä, että kalorien kokonaismäärä on olennaisessa asemassa sekä painon nousussa että laskussa. Jos syöt tarpeeseesi nähden liian vähän, alat laihtua. Jos taas saat ravinnosta kaloreita yli tarpeesi, painosi nousee. Miksi sillä olisi merkitystä, että saat kalorisi hiilihydraattien muodossa tai illalla ennen nukkumaanmenoa?

Hitaasti kehoon imeytyvän proteiinin nauttimisesta voi olla pientä hyötyä. Tämä perustuu kuitenkin pikemminkin teorioihin kuin konkreettisiin havaintoihin. Voit siis ehkä lisätä kaurahiutaleiden joukkoon hieman rahkaa – se todennäköisesti maistuu paremmalta ja antaa puurollesi hieman paremman koostumuksen. Mutta iltapalaksi nautittavassa kaurapuurossa ei ole kuitenkaan sinänsä mitään pahaa. Nautitun ravinnon kokonaismäärä ja laatu ratkaisevat – ajoituksella ei ole minkäänlaista merkitystä. 

Lihottavatko ennen nukkumaanmenoa nautitut hiilihydraatit?

Saat henkilökohtaisia tarjouksia, proteiinirikkaita reseptejä ja ilmaisia treeniohjelmia, kun tilaat uutiskirjeemme.
Tuote on lisätty ostoskoriin
Ostoskori
Ostoskori0
Aiemmin nähty