Kirjoittanut Morten Elsøe

Luonnollisuutta pidetään usein synonyyminä terveellisyydelle. Erityisesti ruuan halutaan olevan usein mahdollisimman luonnollista: kemikaalitonta, lisäaineetonta, käsittelemätöntä, puhdasta – ja mielellään pakattu ruskeaan kierrätyspaperiin. Mutta mitä luonnollisuus oikeastaan tarkoittaa? Ja miten se liittyy terveellisyyteen?
 
”Luonnollisuusargumentin” mukaan luonnollista pidetään hyvänä tai terveellisenä, kun taas epäluonnollista pidetään huonona tai epäterveellisenä. Tässä väittämässä on kuitenkin kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: 
 


1. Luonnollisuutta ei voida määritellä yksiselitteisesti – etenkin, kun kyse on ruuasta. Ruuan jakaminen mustavalkoisesti eri kategorioihin on aina ongelmallista, ja erityisesti silloin kun kategorioille ei ole olemassa tarkkaa määritelmää. Luonnollinen ja epäluonnollinen voidaan siis määritellä hyvin eri tavoin ravitsemussuuntauksesta tai -filosofiasta riippuen.

Joillekin luonnollisuus merkitsee ainesosalistan puuttumista – ”kokonaisia elintarvikkeita”, kuten vihanneksia, lihaa, kalaa, pähkinöitä, marjoja, hedelmiä, jne. sekä tuotteita, joita ei ole tehdaskäsitelty ja jotka eivät sisällä lainkaan lisäaineita. Jopa ruuan lämmittäminen yli 42 asteeseen käsitetään monien raakaruokaharrastajien keskuudessa epäluonnolliseksi ja siten vääräksi. Muille ruuan käsittely ei sen sijaan ole ongelma, kunhan ruoka on luonnonmukaista, eikä sisällä kemikaaleja ja torjunta-aineita. Toisille luomu ei kuitenkaan riitä, vaan ruuan on oltava myös biodynaamista. Tällä tarkoitetaan ”holistista” viljelymenetelmää, joka perustuu astrologiseen käsitykseen planeettojen asennoista ja kuun liikkeistä sekä näiden vaikutuksista kasvien viljelyyn. 

Jotkut pitävät epäluonnollisena lihan syöntiä, toiset taas lihan syömättä jättämistä. Ja siinä missä maitotuotteita markkinoidaan (erityisesti luomutuotteita) maailman luonnollisimpana asiana, ajattelevat monet muut, ettei maailmassa ole mitään epäluonnollisempaa, kuin toisen eläimen maidon juominen.  Kaikkien näiden käsitysten pohjalla on ajatus, jonka mukaan kaikki ihmisten tekemä on epäluonnollista. Joka kerta kun teemme ruualle jotain, se muuttuu siis epäterveelliseksi. 

Jos juomme ainoina maailmassa toisen eläimen maitoa, valmistamme ruokaa lämmittämällä, estämme hyönteisiä syömästä ruokaamme, niin sen on oltava väärin. Jos luonnollisuusargumenttia noudatetaan johdonmukaisesti, niin lopulta kaikkea ihmisen tekemää voidaan pitää vääränä. On melko ironista, jos tähän väitteeseen tukeutuu sisätiloissa tietokonetta käyttävä, vaatteisiin pukeutunut ihminen.

Tosiasia on, ettei luonnollisuutta voida määritellä. Sanalla on arvolataus – se on erinomainen sana markkinoinnissa, koska se puhuttelee monien ihmisten halua luoda etäisyyttä arjen teollistuneeseen tuottavuuskeskeisyyteen ja hakeutua luonnon parantavaan rauhaan. Siksi se on käypä sana, kun tavoitteena on tienata rahaa, mutta samalla käyttökelvoton sana tosiasiallisessa keskustelussa ruuasta, ravinnosta tai terveydestä. 

Ruuan jakaminen mustavalkoisesti eri kategorioihin on aina ongelmallista

2. Elintarvikkeiden luonnollisuus ei liity mitenkään niiden todelliseen terveellisyysarvoon. Jos väite ”kaikki luonnollinen on terveellistä, ja kaikki epäluonnollinen on epäterveellistä”, pitäisi paikkansa, ei luonnosta pitäisi löytyä yhtään vaarallista tai myrkyllistä kasvia, eikä olemassa voisi olla yhtään ihmisen valmistamaa ainetta, joka olisi terveydelle hyväksi. On kuitenkin yllättävän helppo löytää esimerkkejä molemmista tapauksista. Pelkästään sienimetsässä käyminen osoittaa, kuinka helposti ympäriltämme löytyy lajikkeita, jotka saavat mahan kipeäksi tai pahimmillaan koituvat kuolemaksi. Villimantelit sisältävät amygdaliinia, joka muuttuu nautittaessa äärimmäisen myrkylliseksi syanidiksi. Maabakteeri Clostridium botulinum tuottaa puolestaan vaarallisinta tiedossa olevaa myrkkyä: botulinumtoksiinia, joka tunnetaan myös nimellä botox. Aine aiheuttaa ongelmia yleensä ainoastaan kotona säilötyissä tuotteissa, joissa ei ole käytetty riittävästi lisäaineita. Itse asiassa on harvinaista, että luonnosta löytyvät asiat EIVÄT olisi vaarallisia, ja voidaan jopa sanoa, että luonto on aina yrittänyt saada ihmistä hengiltä. Ajatus siitä, että kaikki luonnosta löytyvä olisi hyväksi meille, pitää paikkansa vain fantasiamaailmoissa.

Toisaalta ei ole vaikeaa löytää laboratorio-olosuhteissa kehitettyjä aineita, joilla on selkeä terveyttä edistävä vaikutus. Antibiootit ja rokotukset ovat pidentäneet ihmisten keskimääräistä elinikää huomattavasti enemmän kuin terveelliseen ruokaan panostaminen olisi koskaan voinut. Teollisesti valmistettu insuliini estää tyypin 1 diabeetikoita kuolemasta nuorena, ja kemialliset syöpähoidot tehoavat vuosi vuodelta paremmin ja parantavat lähes 85% prosenttia leukemiaan sairastuneista lapsista. 
 
Näiden esimerkkien valossa luonnollisuusargumentti voidaan siis todeta loogisesti epäpäteväksi. Mutta mitä tulee ainesosiin, joita yleensä pidetään epäluonnollisina? Kaikki ne ”kemikaalit” – eivät kai kaikki ne E-koodit, joita ruokiin lisätään, voi olla hyväksi terveydelle? Itse asiassa kyllä voivat. Monet E-koodit ovat nimittäin peräisin suoraan luonnosta – ja usein elintärkeitä. Esimerkiksi C-vitamiini (E-300), B2-vitamiini (E-101) ja porkkanoista saatava A-vitamiinia muistuttava beetakaroteeni (E-E160a) ovat kaikki hyväksi terveydelle. Ei ole myöskään syytä välttää lehtivihanneksia niiden sisältämän lehtivihreän, eli klorofyllin takia. Klorofyllia – kuten myös kurkumasta peräisin olevaa keltaista väriainetta (kurkumiini E-100) ja tomaateista peräisin olevaa punaista väriainetta (lykopeeni, E-160d) – ylistetään terveystuotteena ja myydään ravintolisänä. 

Itse asiassa olemassa on kokonainen E-koodien kategoria, joka koostuu pelkästään antioksidanteista – kyllä, samoista antioksidanteista, joita ylistetään niiden sairauksia ennaltaehkäisevistä ominaisuuksista. On toki myös E-koodeja, jotka on valmistettu laboratorio-olosuhteissa. Aineiden alkuperällä ei luonnollisesti ole merkitystä, mutta luonnollisuusargumentin perusteella juuri nämä keinotekoisesti valmistetut E-koodit tuomitaan haitallisiksi. Aineiden huono maine on taattu, jos kuluttaja on jo valmiiksi päättänyt kaiken epäluonnollisen olevan pahasta. Tämä saa ihmiset hyväksymään kyseenalaista tutkimustietoa makeutusaineista (esim. sukraloosin syöpää aiheuttavista ominaisuuksista) sekä uskomaan, että hunaja on terveellisempää kuin paljon fruktoosia sisältävä siirappi, vaikka todellisuudessa sokeripitoisuus on molemmissa aineissa pitkälti sama. Hunajan mikroravintoaineiden pitoisuus on lisäksi lähes mitättömän pieni. Tutkimukset osoittavat myös, että hunajalla, ruokosokerilla ja siirapilla on samanlainen vaikutus perinteisiin terveysparametreihin (esim. tulehdukset, kolesterolilukema, verenpaine, verensokeri ja insuliini) [https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26338891].

Tosiasia on, ettei luonnollisuutta voida määritellä

Luonnollisuusargumentin rationaalittomuus ja epätieteellisyys tulevat esiin erityisesti terveystietoisten kuluttajien vaatiessa kemiallisesti käsittelemätöntä ruokaa. Tämä nimittäin osoittaa henkilön olevan tietämätön sen suhteen, mitä syömme, juomme ja minkälaisessa ympäristössä toimimme: kemia vaikuttaa nimittäin kaikkeen – riippumatta siitä, kuinka ”luonnollisesta” tuotteesta on kysymys. Kemiaton ruoka on ruokaa ilman ruokaa, eikä sellaisella voi elää. Kemian käyttäminen kirosanana on pelottava esimerkki siitä, kuinka vähän terveyskeskustelu perustuu tieteeseen ja kuinka suuri osa siitä on puhtaasti tunteiden ohjailemaa. Kemofobia – ”kemikaaleihin” kohdistuva irrationaalinen pelko – on seuraus luonnollisuusargumentin suorasta omaksumisesta. Tämä on ongelmallista, sillä kun ruokapelko ja sitä seuraavat kiellot alkavat hallita elämää, syömisestä ja elämisestä ei tule pelkästään epäkäytännöllistä – vaarana voi olla myös syömishäiriön kehittyminen. Ortoreksia-syömishäiriön (kreikaksi ”oikea ruokahalu” tai ”oikea ruoka”; merkitsee pakonomaista tarvetta syödä terveellisesti) taudinkuvaan kuuluu tyypillisesti halu syödä ”puhtaita” elintarvikkeita, eli ”kemiallisesti” käsittelemättömiä elintarvikkeita. ”Clean eating” - ravitsemustrendi, joka kulkee käsi kädessä kiviaikaruokavalion ja muiden vaihtoehtoisten, ei-tieteellisten ravitsemussuuntausten kanssa, on niin ikään yksi merkittävä luonnollisuusargumentti, jonka taustalla on pelko kaikkea sitä kohtaan, jota ei voida ymmärtää. Tätä pelkoa vahvistetaan aspartaamia ja muita keinotekoisia makeutusaineita käsittelevällä pseudotieteellisessä retoriikalla sekä jalostettuja viljatuotteita, kakkuja, proteiinipatukoita ja käsiteltyjä elintarvikkeita koskevilla väittämillä. Toisin kuin monet uskovat, nämä elintarvikkeet eivät ole todellisuudessa vaarallisia. Lisäaineet ovat huolellisesti testattuja eikä elintarviketurvallisuusala ole koskaan ollut yhtä suuri kuin tänä päivänä, vaikka saattaakin tuntua epäluonnolliselta, ettei ruoka ole syntynyt omista käsistä. ”Epäluonnollisten” elintarvikkeiden demonisointi on siten perusteetonta. Ongelman ydin on virheellinen tieto.