Etsi
OstoskoriOstoskori


Kirjoittanut Brian Henneberg
Monet meistä syövät tiettyjä ruoka-aineita vain vähän tai ei ollenkaan, ja monilla meistä on joitakin pieniä dogmaattisia sääntöjä ruokaan liittyen. Nämä säännöt luovat tunteen kontrollista maailmassa, jossa ei muuten ole kontrollia ruoan suhteen.

Osa 1: Gluteeni - Ystävä vai vihollinen?

Yritän henkilökohtaisesti vältellä valmisleivonnaisia, kuten munkkeja, kakkuja ja pullaa. Alunperin taisi olla kyse niiden sisältämistä transrasvoista. Transrasvat ovat nykyään harvinaisempia, mutta päässäni elää edelleen mielikuva valmisleivonnaisista, jotka sisältävät tuntemattomia ja haitallisia ainesosia. 

En myöskään syö enää tonnikalaa, koska se sisältää raskasmetalleja yms., jotka eivät ole hyväksi. Kylmätiskin niin kutsutuista “salaateista” pysyttelen myös kaukana. Niitä ovat mm. Italiansalaatti, punajuurisalaatti, perunasalaatti, sienisalaatti jne., ja mielikuvissani ne ovat pelkkää majoneesia, johon on upotettu vihanneksia ja lihapaloja. Ällöttävää. 

Tiedän kyllä, ettei silloin tällöin nautittu unelmatorttupala tai tonnikalasalaatti vahingoita ketään, mutta yleisesti ottaen vältän molempia. En kutuisi itseäni dogmaattiseksi, mutta olen kyllä jonkinlainen kiihkoilija tiettyjen ruoka-aineiden suhteen.

Brød

Yksi suosituimmista ravintoon liittyvistä uskonnollisista suuntauksista on näinä vuosina The Church of Gluten. Kaikki alkoi oikeastaan jo 2000-luvun alussa, jolloin vähähiilihydraattisuuden aalto sai alkunsa. Nyt hiilihydraatista tehtiin paholainen. Olin USA:ssa vuosina 2004 ja 2006, ja muistan, kuinka vähähiilihydraattisia hampurilaisia sai useista tavallisimpien hampurilaisketjujen ravintoloista kuten Carls Jr. tai Arby’s. Kyse oli vain hampurilaisista, joiden sämpylät oli korvattu kahdella suurella salaatinlehdellä. Näin hampurilaisensa pystyi syömään pitäen samalla hiilihydraattipaholaisen loitolla. 

Myöhemmin syylliseksi leimattiin hiilihydraattien tietty osa-alue. Viljat ja erityisesti vehnä joutuivat nimittäin tulilinjalle paleosuuntauksen myötä. Tällä hetkellä syyllisten listan kärjessä on vielä pienempi ainesosa, nimittäin gluteeni, josta on tullut uusin paholainen. Gluteenin vastainen liike pääsi kunnolla vauhtiin William Davisin Wheat Belly -kirjan ilmestyttyä vuonna 2011. Kirjan ilmestymisen jälkeen gluteenittomasta liikkeestä on tullut miljardibisnes, joka kattaa ainoastaan Yhdysvalloissa n. 10 miljardia dollaria vuodessa.  

Gluteenittomaan ruokavalioon vaihtaminen ei vaadi edes oireilua gluteenista. Usein on kyse liiallisen gluteiinipropagandan uhriksi joutumisesta, joka on saanut vakuuttumaan gluteenin haitallisuudesta, kun siitä kerran niin monet varoittelevat. 

Loppujen lopuksi gluteeni on vain yhdistelmäproteiini, jota on erityisesti vehnässä, mutta myös rukiissa ja ohrassa. Gluteeni muodostuu kahdesta proteiinista, gliadiinista ja gluteniinista, joiden yhdistyminen suhteessa 3:1 aiheuttaa ihmeenkaltaisen reaktion, joka saa ne sitomaan hiilidioksidia ja antamaan taikinaan sitkosta. Gluteenia käyttämällä saamme herkullisia ja ilmavia leipomotuotteita ja vältymme syömästä masentavan raskasta leipää. 

Gluteenista on oikeastaan paljon hyvää sanottavaa, sillä suuri osa gluteenista on glutamiini-aminohappoa, josta monet maksavat itsensä kipeiksi voidakseen lisätä sitä proteiinpirtelöihinsä. Gluteeni voi myös vaikuttaa positiivisella tavalla kolesteroliin ja rasvaan, ja on olemassa myös monia hyödyllisiä suolistobakteereja, jotka rakastavat gluteenia. Toisaalta monet gluteenittomat tuotteet sisältävät vain vähän kuituja, folaatteja, B-vitamiinia, rautaa, kalsiumia, sinkkiä ja fosforia, ja lopputuloksena voi olla epäterveellisempi ruokavalio, kun valitsee vain gluteenittomia tuotteita. 

Todellisuudessa kaikki gluteenittoman ruokavalioon liittyvät tieteelliset väittämät perustuvat fysiologiaan, joka koskee vain n. 2% väestöstä, nimittäin sitä osaa, joka sairastaa keliakiaa. Keliakia tai gluteeni-intoleranssi on geneettinen autoimmuunisairaus, joka saa elimistön immuunipuolustusjärjestelmän reagoimaan gluteeniin muodostamalla suoliston tulehdustilan. Tällä on paljon haittavaikutuksia, kuten suolistonukan vaurioituminen ja huonontunut raudan ja kalsiumin imeytymiskyky, josta taas voi seurata erilaisia muita sairauksia. 

Citat elementYksi suosituimmista ravintoon liittyvistä uskonnollisista suuntauksista on näinä vuosina The Church of Gluten


Meltyper
Keliakia on siis todellinen sairaus. Gluteeniyliherkkyys taas ei oikeastaan ole mikään vaiva. Sen olemassa olosta ei ole päästy tieteelliseen yhteisymmärrykseen. Johtopäätöksenä on, että kyse on lähinnä kuvitellusta tilasta, eräänlaisesta luulotaudista. Edes gluteeniallergiaa ei ole olemassa. Gluteenikirkko käyttää “keliakian fysiologiaa” pohjana väitteilleen, joiden mukaan gluteeniyliherkkyys tai gluteeniallergia on eräänlainen minikeliakia. 

Toteamaton keliakia on tosin hyvin vakava tila ja siksi tuntuu töykeältä, että gluteeniyliherkiksi itsensä julistaneet “varastavat” huomion oikealta keliakialta ja katsovat itsellään olevan lievä keliakia, koska heillä silloin tällöin on turvotusta, mahankurinaa, hiukan ripulia ja väsymystä. Tämä voi olla seurausta esimerkiksi pakottamisesta syömään lettuja, jotka on valmistettu vaarallisesta vehnäjauhosta. Monet muutkin asiat voivat aiheuttaa kyseisiä oireita ja gluteenin syyttäminen kaikesta tuntuu hätiköidyltä.  

Tämä vaikuttaa turhalta erityisesti kun tarkastellaan gluteenista tehtyjä tutkimuksia. Eräässä tutkimuksessa yksi kolmesta gluteeniyliherkästä koki samoja oireita gluteenittomaan ruokavalioon siirtymisen jälkeenkin. Toisessa tutkimuksessa annettiin joukolle itsensä gluteeniyliherkiksi julistaneita tietyn ajanjakson ajan gluteenia sisältäviä tai gluteenittomia muffinseja. Tutkimus osoitti itseasiassa, että gluteenia nauttineet kärsivät eniten vatsaongelmista. Eli periaattessa tutkimus vahvisti gluteenin syylliseksi. 

Sama tutkija jatkoi kuitenkin tutkimustaan, ja teki uuden tutkimuksen, jossa osanottajille ei annettu gluteenia eikä FODMAP-ruoka-aineita, jotka ovat lyhytketjuisia hiilihydraatteja kuten laktoosi, fruktoosi, sorbitoli, xylitoli jne. Kahden viikon jälkeen oli kaikkien osanottajien olo kohentunut. Tutkimuksen viimeisessä osuudessa puolelle osanottajista sallittiin gluteeni uudestaan heidän tietämättään, ja kenenkään gluteenia saaneen olo ei huonontunut. 

FODMAP:it sitovat vettä suolistoon ja ne hajotetaan käymisprosessissa, joka saattaa aiheuttaa ripulia, vatsakipua ja ilmavaivoja. Tämä ei ole vaarallista eikä mikään sairaus, mutta täysin luonnollinen reaktio FODMAP:in, joita on erittäin monissa ruoka-aineissa. Moni niin kutsuttu gluteeniyliherkkyys on todennäköisesti vain seurausta tavallisen ruuan tavallisesta sulamisprosessista suolistossa. 

FODMAP-kokeilu on johtanut nyt tietysti uuteen uskonnolliseen suuntaukseen: 600 keittokirjaa, gurukirjaa ja esitelmää siitä, kuinka FODMAP on uusi gluteeni. mutta näin tarina tulee varmaankin aina jatkumaan. On mahdollista, että gluteenipaholainen menettää suosiotaan 10-15 vuoden kuluessa, mutta sen tilalle tulee varmasti uusi syntipukki. Maailma ei ole vielä nähnyt viimeistä uskonnollista ravintovallankumoustaan. Tarkastellaanpa seuraavaksi, miksi näin on. 

Citat elementOn pohjimmiltaan tervettä suhtautua skeptisesti suuhumme pistämäämme ruokaan. 
 
 

Osa 2: Uskonnollinen ravintovallankumous


Jos Jumala on kuollut, silloin on kaikki sallittua”. Tämä ajatus oli keskeinen aihe venäläisen Fjodor Dostojevskin romaanissa ”Karamazovin veljekset” vuodelta 1880. Lause tarkoittaa, että jos Jumala kerran on laatinut raamatun säännöt, joihin koko läntinen maailmamme perustuu, esim. tappamisen ja varastamisen kielto, silloin nämä sääntöjen voimassaolo lakkaa, kun meistä on tullut ateisteja ja unohdamme Jumalan, kuten suuressa osaa läntistä maailmaa on jo käynyt. Tällä vanhalla, nihilistisellä ajatuksella on jotain yhteistä aikamme ruoantuotannon kanssa. Ennenvanhaan tiedettiin, mistä ruoka tulee. Tiedettiin, mitä ruoka sisältää, koska suuri osa ruoasta valmistettiin joko itse tai läheisten toimesta. Ihmiset olivat kylväneet, korjanneet ja puineet viljan omin käsin. He olivat pyytäneet mylläriä jauhamaan viljan jauhoiksi ja leiponeet leipää siitä itselleen ja lapsilleen. Ennen nähtiin, kuinka kanat munivat munat, hautoivat niitä ja kuinka niistä kuoriutui kananpoikia, ja tiedettiin myös, mitä eläimet saivat ravinnokseen. Nykyään meillä ei ole aavistustakaan siitä, mistä ruokamme tulee. Jumala, eli toisin sanoen läheinen suhteemme syömäämme ruokaan, on kuollut ja kuopattu, ja kaikki on nyt sallittua valtavan, pimeän teollisuuden kynsissä, joka tuottaa kaiken ruokamme ja suoltaa sattumanvaraisia tuotteita viattomien kuluttajien käytettäväksi. 

Meidät on etäännytetty syömästämme ruoasta, ja moni on siksi yleisellä tasolla epäileväinen ruokateollisuutta kohtaan, joka haluaa täyttää meidät myrkyillä kuten gluteeni ja maito. Nykyaikainen ainesosaluettelo sisältää useimmiten runsaasti erilaisten kemiallisten yhdisteiden nimiä, joita emme ymmärrä, ja jotka saattavat pelottaa. Meidät on valjastettu koneellisen systeemin alaisuuteen, johon meillä ei ole vaikutusvaltaa, eikä meillä ole minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa, jotka valmistavat ruokamme. Siksi on helppoa leimata ruokatehtaat teollisuushirviöiksi, jotka eivät kaihda mitään keinoja ansaitakseen rahaa. Olemme kuitenkin riippuvaisia ruokateollisuuudesta, ja siksi on ymmärrettävää, että jotkut uskovat salaliittoteorioihin ja gluteenittomiin jumaliin tässä vieraantumisen sekamelskassa. 

On pohjimmiltaan tervettä suhtauta skeptisesti suuhumme pistämäämme ruokaan. Lajiltamme kaikkiruokaisia kun olemme, on meillä kautta historian ollut tarve osata tunnistaa ruoka-aineita ja jättää syömättä haitalliset aineet kuten esimerkiksi myrkylliset marjat, sienet, juuret ja kalat sekä pilantuneen lihan. Kun yritämme rajoittaa itseämme nauttimamme ravinnon suhteen ja välttää gluteenia, on kyse eräänlaisesta turvallisuusriippuvuudesta, ja tämä pieni sääntö voi joillekin luoda turvallisuuden ja kontrollin tunnetta. 

Citat elementEi ole juurikaan todisteita siitä, että gluteeni on ongelmallista, ellet sitten sairasta keliakiaa.


Pasta

Elintarviketilanteesta on meidän aikanamme tullut monimutkainen, ja jättisuuret ostoskeskukset ovat kukkuroillaan tuotteita, joiden alkuperästä meillä ei ole aavistustakaan. Ja vaikka nyky-Suomen elintarviketurvallisuus on varmasti korkeammalla tasolla kuin koskaan, olemme silti skeptisiä teollista ruoantuotantoa kohtaan. Ja entä kaikki huhut? Torjunta-aineiden jäämiä lihassa. Glyfosaattijäämiä ei-luomukasviksissa. Raskasmetalleja kalassa. Ja kuten ravintoasiantuntija Peter Falktoft niin usein on meitä Facebookissa muistuttanut: Big Fairy on tyrkyttänyt meille myrkyllistä maitoaan jo vuosikymmenten ajan ja kuluttajat ovat tahdottomien lampaiden tapaan nielleet myrkyt. 

Uskonnolliset ravintovallankumoukset saavat lisää vettä myllyynsä tämän kaltaisten väärien tietojen, salaliittoteorioiden, vieraannuttamisen, epäluottamuksen, voimattomuuden, hämmennyksen ja skepsismin ansioista. Yhtäkkiä tulee joukko ihmisiä, jotka huutavat NO MORE! jollekin tuotteelle, molekyylille tai ravintoaineryhmälle, jota he pitävät itse paholaisena ja näin meillä on pian ryhmittymiä kuten paleo, gluteeniyliherkät, maidonvihaajat jne. Usein uskonnolliseen suhtautumiseen ruokaan liittyy jonkinlainen syntiinlankeemus. Paleossa on esimerkiksi maatalousvallankumous saanut meidät syömään viljaa (tai ainakin enemmän viljaa, kuin aikaiseemin). Kaikki oli paremmin ennen tätä syntiinlankeemusta. Mutta joitakin dogmaattisia sääntöjä noudattamalla maailma on mahdollista pelastaa: saamme kuriin pahat voimat jotka vievät meitä kadotukseen, ja meillä on jälleen pääsy kadotettuun paratiisiin. 

Jos artikkelissa sanomieni kaltaisia asioita sanoo suoraan gluteeniyliherkiksi tai gluteeniallergikoiksi itsensä julistaneille, on parasta hakeutua suojaan, sillä yleensä vastassa on hyvinkin nopeasti vihan muuri. Tämä koskee kaikenlaista uskonnollista fanatismia. Harvemmin kukaan kiittää, jos pilkkaat heidän jumalaansa ja profeettaansa. Ei ole mitään eroa sillä, onko jumalan nimi Allah, paleo vai gluteeniton, tai onko profeettana Muhammed, William Davis, Joseph Mercola vai David Perlmutter. 

Olen tarkoituksella käyttänyt provosoivia sanamuotoja ja kärjistänyt asioita tässä artikkelissa, mutta tarkoituksena on herättää tunteita ja vahvistaa näin ajatusta siitä, kuinka vähän lopulta on kyse järjestä ja tieteestä, ja kuinka usein nämä uskonnolliset elintarvikevallankumoukset perustuvat juuri dogmatiikkaan ja tunteisiin. Ei ole juurikaan todisteita siitä, että gluteeni on ongelmallista, ellet sitten sairasta keliakiaa. Se ei tarkoita, ettet joskus kokisi vaarattomia ja ohimeneviä oireita esimerkiksi vehnän syönnin yhteydessä. Kyse ei kuitenkaan todennäköisesti ole gluteenista vaan jostain muusta vehnän ainesosasta. 

Lopuksi vielä hauska pieni video, joka osoittaa kuinka hataralla pohjalla monen vastenmielisyys gluteenia kohtaan on. 


 
  • Bodylab Whey 100 (1 kg)
    8844 arvostelut
    • Heraproteiinikonsentraatin ja heraproteiini-isolaatin sekoitus
    • Valmistettu Tanskassa
    • Valmistettu tuoreesta lehmänmaidosta
    • Ihanteellinen lisäproteiininlähde
    29,95EUR
    29,95EUR
    Vaihtoehto
  • 8844 arvostelut
    • Heraproteiinikonsentraatin ja heraproteiini-isolaatin sekoitus
    • Valmistettu Tanskassa
    • Valmistettu tuoreesta lehmänmaidosta
    • Ihanteellinen lisäproteiininlähde
    19,95EUR29,95
    19,95EUR29,95
    Loppuunmyyty
    Saa viesti
  • Bodylab Omega 3 (120 kpl)
    670 arvostelut
    • Hyvä Omega 3 -rasvahappojen lähde
    • 3 kapselia sisältää 90 milligrammaa EPA:a ja 660 milligrammaa DHA:ta
    • 120 kapselia, jotka sisältävät á 1000 mg puhdasta kalanmaksaöljyä
    13,95EUR
    13,95EUR
  • Bodylab Bodymin (240 kpl)
    122 arvostelut
    • Suosittu monivitamiinivalmisteemme
    • Käytännölliset kapselit
    • Sisältää ylimääräistä B6-vitamiinia, magnesiumia, sinkkiä ja kromia
    17,95EUR
    17,95EUR

The Church of Gluten - uskonnollinen ravintovallankumous

Saat henkilökohtaisia tarjouksia, proteiinirikkaita reseptejä ja ilmaisia treeniohjelmia, kun tilaat uutiskirjeemme.
Tuote on lisätty ostoskoriin
Ostoskori
Ostoskori0
Aiemmin nähty